FORS piti 27.11. sääntömääräisen vuosikokouksensa ja seminaarin. Vuosikokouksessa hyväksyttiin seuran talousarvio ja toimintasuunnitelma tulevalle vuodelle, sekä valittiin johtokunta vuodelle 2025. Vuoden 2025 johtokunnassa on kolme ensikertalaista, mikä lupaa hyvää uusien ideoiden ja seuran toiminnan kehittämisen kannalta.
Seminaarin aiheena oli operaatiotutkimuksen sovelluskohteet kaupan alalla. Seminaarissa kuultiin alan huippuosaajilta kolme mielenkiintoista puheenvuoroa, jotka aiheuttivat vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa.
Seminaarin avausesitelmässä Keskon K-Plussa asiakasohjelman ja kumppanuuksien johtaja Toni Jarimo esitteli kattavasti personoidun asiakaskokemuksen luomisessa käytettävää analytiikkaa. K-Plussa tarjoaa monia toiminnallisuuksia käyttäjille, kuten esimerkiksi automaattisesti generoidun ostoskorin ja personoituja alennuksia, jotka hyödyntävät ostostapahtumien dataa monipuolisesti.
Seminaarin toisesta esitelmästä vastasi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Heikki Peura. Heikki esitteli miten tuotevalikoimaa voi parantaa robustia optimointia hyödyntämällä. Tuoreessa artikkelissaan Heikki on kollegoidensa kanssa osoittanut, että asiakkaille tarjottavaa tuotevalikoimaa ei välttämättä kannata hakata kiveen, sillä valikoimaa satunnaistamalla voidaan myynnin odotusarvoa kasvattaa.
Seminaarin päätöspuheenvuorossa vuoden OR-henkilö Antti Punkka S-ryhmästä kertoi, miten operaatiotutkimusta hyödynnetään S-ryhmän henkilöstösuunnittelussa. S-ryhmässä työskentelee yli 40 000 työntekijää hyvin erilaisissa tehtävissä. Valtava määrä työntekijöitä aiheuttaa erinäisiä haasteita kesälomasuunnittelussa. Antti muun muassa esitteli, miten operaatiotutkimuksen menetelmiä käyttäen voidaan optimoida kesälomasijaisten rekrytointia ottaen huomioon kustannukset, työvuoroissa tarvittavat kyvykkyydet, joustovara ja työn tarve.